perjantai 6. tammikuuta 2012

Sulaa suklaa hulluutta


Ollaan nautittu vapaista nyt pari päivää, ja huomenna olisi vihdoin loppiainen. Ollaan kyllä raivattu joulu pois jo aikaisemmin, mutta tänään siivosin viimeisetkin havunneulaset nurkista.
En ole koskaan ymmärtänyt joulusiivousta.. Tuntuu niin turhalta työltä siivota ennen pyhiä, koska jouluna meillä ainakin tulee sotkua herkästi, kun suku ja ystävät käyvät kylässä. Eikä viitsi olla imurin kanssa joka välissä puhdistamassa piparinmuruja. Mun mielestä on ihana sitten joulun jälkeen tehdä kunnon siivous, ja tehdä tilaa uudelle.
Tänään siis kunnon työleiri pystyyn. Isäntä ja koira pihalle hommiin, Amy Winehouse soimaan, rätti ja moppi käteen. Muutama tunti siinä vierähti.
Illalla lähdettiin vielä Irwinin kanssa kunnon lenkille. Ulkona tuli lunta oikein urakalla, mutta muuten oli ihana ilma. Sen jälkeen päästiinkin saunaan.
Koko päivä on tehnyt taas mieli suklaata. Olen aina rakastanut suklaata, kaikissa muodoissa. Joulun jälkeen on taas vaikeaa palata normaaliin, kun ei saakkaan syödä suklaata päivittäin hyvällä omallatunnolla.
Mutta eihän mistään riippuvuudesta pääse kerralla, joten vielä tänä iltana annoin itselleni luvan yhteen suklaa-annokseen. Siispä valmistin meille ihanat suklaajuomat, joihin lisäsin lorauksen tummaa rommia.
Mikäpä voisi  päättää mukavan päivän paremmin. Laitan vielä reseptin jos houkuttaa kokeilla.

Ihastuttavat ihonhoito tuotteet suklaahullulle








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti