maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kastejuhla

Vietimme viikonloppuna pienen tyttömme kastejuhlaa. Paikalla oli perhettä ja sukulaisia. 
Yritimme pitää juhlat pienimuotoisina, mutta molemmilla on suuret perheet, niin väkisinkin sitä porukkaa kertyy. Ihanaa se oli että kaikki kutsutut vaivautuivat paikalle. Pidimme kastetilaisuuden kylämme seurakuntakodilla, koska pienen talomme neliöt olisivat käyneet aivan liian ahtaiksi. Järjestelyihin sain valtavasti apua sukulaisilta ja ystäviltä, ja olen todella kiitollinen että minulla on ympärilläni niin ihania ihmisiä jotka uhraavat omaa aikaansa, ja auttavat kun vaan pyytää. Anoppini teki juhliin kaikki tarjottavat täytekakkua lukuunottamatta. Hyvä ystäväni teki juhliin kauniit kukkakimput ja siskoni taas ahersi täytekakkuun ihanat koristeet ja auttoi sen teossa. 


Kutsut tein Sinellin korttipohjille. Leikkasin skräppipaperista sydänkoristeet ja tulostin tekstiosion.


Kaunis nuttu on lahja rakkaalta ystävältä. Mallin nimi on "Prinsessa Estellen nuttu"

Suloiset tossut ovat taas toisen ihanan ystäväni neulomat. Jalkapiparit ovat anoppini käsialaa.

 Pieni päivänsankari Edith-mummoni neulomassa kastepuvssa. Samaiselta mummolta perittiin myös nimi.


Siskoni kanssa yhteistyössä syntynyt kakku. Minä vastasin sisuksesta ja siskoni koristelusta. 
Kuorrutus ja koristelu tehtiin yhdessä.

Siskoni teki kauniit pikkukukat, kruunun sekä nimen kirjaimet.


Sisältä löytyi Red Velvet kakku.

Jennyn talon Jenny teki upeat kimput juhliin. 

Päivänsankarin Zalekua-merkkinen juhlamekko hankittiin Jesper Juniorista. Samasta liikkeestä on myös Noa Noan body ja rusetti hiuskoriste. Tuttinauha on Elodie Detailsin. 




















Saimme valtavasti ihania lahjoja, joista tässä osa. Upeat helmet kuuluivat J:n mummolle, jonka toiveena oli että ne annetaan sukuun syntyvälle ensimmäiselle tyttölapselle. 



Lämmin kiitos vielä kaikille.. kaikesta <3

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Talvesta selvinnyt



Vihreällä linjalla jatketaan. Maaliskuussa on aika kurkata kellariin, ja jännätä mitkä talvehtimassa olleista kukista ovat vielä hengissä. Olen aikaisemmin talvehdittanut Pelargoniani mutta nyt ne olivat kuivahtaneet. Taisi olla oma moka, kun en siirtänyt juurakoita muovipusseihin. Lämmin talvi teki tehtävänsä, ja mullat olivat kuivuneet saviruukuissa. Sinkkiämpärissä ollut puutarha Hortensia taas oli selvinnyt. Ihme ja kumma... Saa nähdä alkaako tuosta kasvaa, saatika kukkimaan. Kesää odotellessa!





Olen yrittänyt suunnitella terassimme eteen perennapenkkiä, jota pitäisi alkaa laittamaan toukokuussa. Mutta onpa se vaikeeta. Nättejä kasveja on paljon, mutta se että löytää juuri siihen paikkaan sopivat. Ajattelin olla rohkea ja kokeilla ruusuja. Saa nähdä onnistunko pitää ne hengissä.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kärsivällisyys palkitaan


En todellakaan pidä itseäni minkäänlaisena viherpeukalona, mutta on minulla hetkeni. Saan mukavasti satoa kesäisin pienistä viljelylaatikoistani, ja saan Orkideani kukkimaan säännöllisesti. On minulla myös epäonnea. Olen parina vuonna saanut Pelargoniat talvehtimaan hyvin kellarissamme, mutta tänä vuonna ilmeisestikin lämmin talvi on pitänyt kellarin liian lämpimänä, ja ne olivat päässeet kuivahtamaan, vaikka kastelin niitä saman verran kuin aikaisemmin. Ainoa mikä näytti selvinneen oli puutarha Hortensia, mikä ilahduttaa, koska siltä odotin vähiten.

Mutta iloinen olen myöskin tästä muratista, jota olen jaksanut kasvattaa pitkään pienen pienestä alusta, jonka nappasin talteen jouluistutuksesta. Tästä voit kurkata mistä lähdettiin liikkeelle.


Aurinkoista viikonalkua kaikille!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Mattoa metsästämässä


Kevät on ihanaa aikaa. Mutta pienen miinuksen tekee joka keväinen koiran karvanlähtö. Itsehän olemme toki tuollaisen jättirodun valinneet, mutta silti... Luulisi että kun hankkii lyhytkarvaisen koiran, niin ei lattialle kerääntyisi muovipussillista aluskarvaa joka päivä. Meillä oli talven yli nukkamatto, joka oli mukavan pehmoinen jalan alla, mutta pidemmän päälle keräsi niin paljon koirankarvaa ettei niitä saanut enää mitenkään pois. Ikinä en siihen älyttömästi muutenkaan ihastunut, mutta koska ison koiran kanssa ei voi aina hankkia sellaista kun toivoisi. Toisen haasteen tekee nyt vauva. Vielähän se ei matolla oleskele, mutta sitten kun aika tulee ja hän haluaa alkaa ryömimään, tai konttaamaan, niin pitäisi maton olla siihenkin soveltuva. Pitkään hankintalistalla ollut Ikean Tårnby matti jää siis hankkimatta.



Askosta hankittiin väliaikaisesti koiran kestävä matto. Pitempiaikainen matto on edelleen etsinnässä. Silti olen ihan tyytyväinen hankintaan, sillä se tuo mielestäni vähän säärmää muuten niin vaaleaan sisustukseen. Vielä pitäisi päättää millä värillä saisi vähän kevättä sisustukseen, tyynyjen muodossa. Hirveästi houkuttelisi pieninä ripauksina vihreä ja keltainen.

Kuva: Designers Guild


perjantai 7. maaliskuuta 2014

Mudcake


Minulla iskee aina kevään tullessa himo kaikenlaisiin leivonnaisiin. Mistä lie sekin juontaa juurensa? 
Keväällä on vaan niin mukava leipoa. Syksyn aikana keskityn enemmän tuhteihin liharuokiin ja pikkusuolaisiin, mutta keväällä on kiva "keventää" :)


Nyt tein aivan mahtavan makuisen mutakakun. Ei ole tämäkään oma resepti, 
mutta koska oli niin loistava ohje, niin laitanpa hyvän kiertoon. 
Tässä siis ihanan kakun resepti *klik*


Nyt pitää pistää leipominen katkolle, jos meinaa kesällä näyttäytyä rannalla.. 
Joten ensi kerralla johonkin muihin aiheisiin!