torstai 31. tammikuuta 2013

Seinät tapetilla

Olen viimeaikoina pitänyt matalaa profiilia kaiken sisustamiseen liittyvän kanssa. En tiedä johtuuko siitä, kun on töissä ollut niin paljon töitä sillä saralla, ettei kotona huvita enää miettiä mitään sisustusjuttuja. Nyt alkaa kuitenkin olla sen verran kevättä ilmassa, että tekisi mieli tehdä vähän sitä sun tätä kotonakin.

Työpaikan rempasta jäi muutamia rullia tapetteja, jotka piti kylläkin palauttaa. Mutta ne löytyivätkin varaston siivoamisen yhteydessä, auttamattomasti liian myöhään. Mutta minua se ei haittaa, sillä kinusin itselleni pari rullaa ihanaa Eco Tweedin ruututapettia, jota olen himoinnut jo pitkään.

Nyt pitäisi vaan päättää kumpaan sitä laittaisi, keittiöön vai eteiseen. Mitäs mieltä te olette?

Kuva lainattu: Cello

Kuva lainattu: inframe.cz

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Spiderman kakku

Eilen juhlittiin J:n veljenpojan 3-vuotis synttäreitä, ja lupasin tehdä hänelle, juuri hänen toiveidensa mukaisen kakun. Ehoton vaatimus oli että aiheena on Spiderman. Pohjaksi hän toivoi mustaa pohjaa, joten päätin tehdä mehevän suklaapohjan. Täytteen vallinnassa käytin enemmänkin omavaltaista päätöksentekoa, ja valitsin hedelmätäytteen, joka on lasten mieleen. Ei mennyt alkuun ihan niinkuin Strömsössä...

Olen aina luottanut sokeasti Kinuskikissan mahtaviin ohjeisiin, kunnes tällä kertaa se osottautui virheeksi. Siskoni on tehnyt kakkuja tällä ohjeella useinkin, ja päätin kokeilla samaa. Ainoa ero on että katsoin ohjeen "Kinuskikissa leipoo"-kirjasta, enkä blogista. Ne ovatkin nimittäin erilaiset. Kirjassa hän on korvannut vaniljakreemijauheen liivatteella, mutta unohtanut mainita, että se pitää silloin koota vuokaan, eikä perinteisin menetelmin. Tulikin siis pannukakku, joka lepää nyt roskissa. Noh, en toki syitä hänen niskoilleen laita, vaan tämä kokematon kakkuleipuri sai nyt opetuksen kantapään kautta :)

Lopullinen kakku onnistui mielestäni hienosti, ottaen huomioon että tämä on 3 täytekakkuni, jonka olen tehnyt. Ja mikä tärkeintä; päivänsankari ittse oli aivan haltioissaan.




keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Täällä taas!

Jotkut ovatkin ihmetelleet olenko kokonaan lopettanut blogin kirjoittamisen. Kyllä vaan kävi niin että vanha tietokoneemme päätti sanoa sopimuksen irti kokonaan, joten on nyt mennyt hetki että saadaan tämä uusi (ihanan nopea) kone päivitettyä omaan käyttöön. Siispä ihan hetki vielä vaan, niin pääsen taas bloggailun makuun.

torstai 3. tammikuuta 2013

Kohti arkea

Hyvää alkanutta vuotta kaikille. Joulu olisi nyt sitten juhlittu, ja samoin uusi vuosikin. Joulu ei mennytkään meillä ihan käsikirjoituksen mukaan, kun aattoaamuna isäni soitti 8.30 ja kertoi että hänellä on rintakipuja. Siispä hän lähti ambulanssilla sairaalaan, ja me lähdimme J:n kanssa tuli takapuolen alla hoitamaan hevosille ruoat ja päästämään ne ulos. Siispä meidän joulun vietto siirtyikin sinne. Kävimme me syömässä anoppilassa jouluillallinen ja avaamassa lahjat, mutta illaksi suuntasimme taas maalle. Joulupäivänä tuli veljeni vaimoineen päästämään meidät kotiin joulunviettoon. Onneksi isä selvisi pääosin säikähdyksellä, mutta leikkauspödän kautta. Vaikka se toikin varjon meidän joulun ylle, olen ainoastaan kiitollinen siitä että hän voi nyt hyvin.

Tässä kuitenkin vielä muutama kuva meidän joulutunnelmista. 

Missy ihmetteli rutiinien rikkontumista.

Kyllä maalla ololla oli puolensakin. Joulurauha.

J auttoi lumitöissä

Kotiin päästyämme nostin vaan jalat ylös ja rentouduin.

Tietysti unohtamatta herkuttelua


Täydellinen juuri jouluksi


Irwin osasi myös ottaa joulusta kaiken irti.


Nyt sitten vaan riisumaan kotia joulusta ja asennoitumaan taas arkiseen aherrukseen. Onneksi voi kohta alkaa taas innostumaan kevään lähestymisestä. Aina on jotain mitä odottaa :)