maanantai 6. tammikuuta 2014

Babyshowerit


Siskoni soitti tässä yksi päivä pääsisinkö apuun, koska heillä on töissä sairastapaus, ja ei saa ketään katsomaan lapsia. Miehellänikin oli menoja juuri samaan aikaan, joten ilman muuta lupauduin auttamaan, mikäli saan vaan auton käyttööni. Ja kyllähän se sopi. Meninkin lapsenvahdiksi sovittuun aikaan, mutta olohuoneessa odottikin lauma ihania ystäviäni, jotka olivat keksineet järjestää minulle yllätyksenä vauvakutsut. Mukana hengasivat myös pikkusiskoni ja kahden ystäväni vauvat. Näillä kolmella on kaikilla ikää hauskasti 4kk. Yllätys onnistui kyllä ihan täysin, sillä olin koko illan ihan ällikällä lyöty. Ja herkisti todella, sillä osa vaivautui paikalle pitkän matkan päästä.

Iso pehmopupu on Pentikiltä ja pieni unipehmo Ainun. 

Ilta meni mukavasti jutustellessa ja herkutellessa. Sitten oli muutama leikki ja valtava kasa ihania lahjoja. Sanoinkin että joulu tuli minulle jälkijunassa. Leikkeinä oli soseiden maistelukisa, jossa en pärjännyt jo lapsia saaneille ystävilleni. Meni kuitenkin kaksi kolmesta oikein. Seuraavaan en itse osallistunut, kun ystävieni piti langalla arvioida vyötäröni ympäryksen. Toki mittauksessa olin sitten tuomarina. Täytyy todeta että aika reippaasti meni kaikilla arviot yli, mutta vähiten isosiskollani, joka voitti sen kisan.
Kolmantena veikkasivat ystäväni lapulle vauvan syntymäpäivää- ja kellonaikaa, painoa sekä pituutta, ja ne selviävät luonnollisti vasta synnytyksen jälkeen. Lähimmäksi päässeelle saan tarjota sitten illallisen.


Lahjat olivat mykistävän upeat. Nyt täytyy vaan toivoa että ultrassa meni ennuste oikein, 
sillä jos tulokas onkin poika, niin saa hän viettää alkutaipaleensa hyvin tyttömäisissä tunnelmissa :)
Aikaisemmassa kuvassa söpöilevät pehmopuput, ja seuraavana hieman vaatelahjoja.




Kuvat vasemmasta yläkulmasta lähtien:
1. Molo kidsin upea tunika jota kuolasin kun oltiin Ideaparkissa ostoksilla (jotkut laittoivat korvan taakse)
2. Benettonin sammarit, joita ihastelin samaisella shoppailureissulla
3. Elodie Detailsin tyylikäs tuttiremmi
4. Noa Noan suloinen neulehaalari, jota olen käynyt hiplailemassa siskoni työpaikalla useaan otteeseen.
5. Kapp Ahlin pöllöneule joka on aivan ylisöpö


Sain myös perinteisen vaippakakun jossa on alkuun kahden eri koon vaippoja, jotta pääsee hyvin alkuun.



Vaippakakun kyydissä istui myös roosa nalle, joka istuskelee nyt hyllyssä taustalla. 
Näiden lisäksi lahjat sisälsivät neuletumput, tuttipullon ja vauva- omistajan opas kirjan. 
Pinkissä kirjekuoressa ystävieni veikkaukset seuraleikistä. Sain myös neulotun vauvanpeiton, jonka taustalla on niin pitkä tarina, että se ansaitsee ihan oman päivityksensä. 

Itse juhlista ei itselläni ole yhtään kuvia, kun en osannut varautua :) Mutta voin lisätä niitä myöhemmin, jos vaikka löytyisi jotain kivoja otoksia ystävien kameroista. Pari kuvaa löytyy myös Jennyn blogista *klik*

10 kommenttia:

  1. Sielläpä odotellaan aika samoilla viikoilla kuin täällä. Ties vaikka ollaan samaan aikaan laitoksella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totesin saman kun ihastelin sinun vatsakuvia. Nyt olikin lehdessä että laitoksella on synnyttäjiä ihan ruuhkaksi asti :)

      Poista
  2. Toivotaan, että muutaman viikon päästä ei olisi ihan yhtä täyttä, kun sinä 24 vauvan ennätyspäivänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, joutuu pian sairaalan käytävälle synnyttämään..

      Poista
  3. Ihania vaaleanpunaisia lahjoja olet saanut :) Benettonin sammarit on kyllä tosi söpöt (niitä tuskin löytyy enää meidän pikku neidin koossa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystäväni sanoivatkin että voi reppanaa jos on sattunut ultrassa mennyt arvio väärin :) Nuo sammarit taisi olla ihan pienten mallistoa 74cm asti. Nuo olivat 50/56cm.

      Poista
  4. Ihania ystäviä sinulla kun järjestivät yllätysjuhlat:) Ja hienoja lahjojakin olet saanut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta sano!! Sanattomaksi saivat, ja se on harvinaista :)

      Poista
  5. Voi ei - joku teki jo vaippakakunkin vaikka se oli mulle "varattu".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on aika perinteinen vauvakutsujen juttu :)

      Poista