maanantai 6. helmikuuta 2012

Suolaista ja makeaa


 Niin, otsikko viittaa viikonlopun tunnelmiin muutenkin kuin kakkujen osalta. Lauantaina saatoimme rakkaan mummoni haudan lepoon hyvin vilpoisissa tunnelmissa. Pakkasmittari näytti aamulla -30 astetta, joten kukatkin paleltuivat ennen kuin ne ehdittiin laskea haudalle. Muistotilaisuus oli lämminhenkinen, ja mummoa muisteltiin tarinoiden muodossa. Muistotilaisuuden jälkeen lähdimme hakemaan pikkusiskoni uutta perheenjäsentä. Ihanan kultaisennoutajan tyttösen, Helgan. Joten viikonloppu oli surua ja iloa vuoronperään.

Tehtiin siskojeni kanssa muistotilaisuuteen tarjottavat talkoohengellä. Vanhempi siskoni teki jauhelihakierteitä ja Hanna-tädin pikkuleipiä. Hanna-tätejä haluttiin tarjolle, koska mummolla oli niitä aina jemmassa vierasvarana. Nuorempi siskoni teki täytekakun. Se oli todella kaunis kakku joka oli koristeltu Eino Leinon runolla, ja vaaleanpunaisilla neilikoilla. Ja mikä parasta, täytteenä lemppareitani, puolukkaa ja kinuskivaahtoa. Itse tein sitten voileipäkakun ja kuivakakun.

Lohi voileipäkakku

Kakun täytteen ohjeen löysin Kinuskikissalta. Koristelu ei vaan ollut mieleeni, joten tein siitä hieman eri näköisen. Lisäsin myös kuorrutteen sekaan desin majoneesia, koska se on mielestäni must, kalakakun kanssa.



Banaanikakku

Tämän kakun ohjeen löysin aikoinaan ensimmäisestä saamastani reseptikirjasta, "Kodin herkkuleivonnaiset" vuodelta 1994, joten on ihan ensimmäisiä leipomiani kakkuja.  Maku on hyvä, eikä ihan perinteinen. 

100g margariinia
3 dl sokeria
2 munaa 
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja
1 tl soodaa 
1 tl inkivääriä
2 tl kanelia
2-3 (n. 400g) banaania
1 dl kylmää kahvia

Voitele ja jauhota n. 1,5l kakkuvuoka. Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita jauhot keskenään ja soseuta banaanit. Sekoita vuorotellen jauhoseos, banaanit ja kahvi taikinaan.
Paista uunin alaosassa 175 asteessa noin 1 tunti. Jäähdytä ja kumoa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti