maanantai 9. huhtikuuta 2012

Talvilomailua keväthangilla


Vietettiin mieheni kanssa pääsiäisen aikaan meidän talvilomaa. Ilmat hellivät ainakin, vaikka ensiksi meinasi näyttää takatalven osalta aika pahalta. Lomailu alkoi mökkisesongin aloittamisella, kun pääsimme ensimmäistä kertaa tänä vuonna kesämökille.


 Hyvin tarkeni, vaikka mökillä on ainoastaan puulämmitys. Ulkona oli kyllä öisin oli kylmä, mutta päivällä jopa kuuma, kun kävimme jäällä pilkillä ja kävelyllä.Kalaa ei kyllä tullut yhtään, ainostaan pari hassua kiiskeä. Onneksi mukana oli kuitenkin kalatiskiltä ongittu kirjolohi, jonka J laittoi savustumaan.


 Pääsiäispyhiksi J lähti kiekkoturnaukseen, ja siskoni tuli poikiensa kera kylään. Käytiin maalla isän luona kylässä. Pojille piilotettiin munia pihapiiriin ja muutenkin pyhät menivät herkuttelun merkeissä.
Pitkänäperjantaina tehtiin hyvää ruokaa, ja pelailtiin lautapelejä. Ruoan valmistin meille jälleen Koti ja Keittiö lehdestä bongaamani ohjeen mukaan. Joten tarjolla oli salviatäytteisiä broilerinfileitä saltimbocca ja timjamirisottoa. Erittäin hyvää oli, kun sen vielä kruunasi hyvällä Pinot Noirilla.



Irwin sai jälleen uuden leikkikaverin kun suloinen Helga neiti oli myös remmissä mukana.
Koirat saivat  myös peuhata sielunsa kyllyydestä, joten iltaisin oli väsyneitä sekä lapset että koirat, puhumattakaan niitä paimentaneista aikuisista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti