sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Saunan takana on tilaa!

Viime viikolla oli ihanan keväisiä päiviä, vaikka nyt piha onkin valkoisen räntäsohjon peittämä. Vappuna olimme isäni luona maalla, jolloin käytin tilaisuuden hyväkseni ja kavoin häneltä muutaman raparpetinmukulan mukaan omaa penkkiä varten.
Saunarakennuksen tausta oli täysin villiintynyt kun muutimme taloon 3 vuotta sitten. Nyt olemme saaneet sen kuriin ja alustaa tasotettua. Siellä on J:n puutyömaa, mutta toinen pääty on varattu minun hyötypuutarhaa varten. Sijoitin siis raparperipenkin sinne vanhan kaivonkannen viereen. Nyt haaveilen vielä pienestä kasvimaasta.


Kaivonkannen vieressä oli monttu jo kutsuvasti valmiina.


Sitä suurensin ja syvensin hieman. Lisäsin montun pohjalle maalta tuotua palanutta hevosenlantaa, 
ja päälle vielä puutarhamultaa. 


Siellä ne mukulat nyt lepäävät. Nyt vaan sormet ja varpaat ristiin että alkavat vielä tuosta kasvaa.



Samalla innostuin kitkemään kukkapenkin. Kato, siellähän kasvaa muutakin kun heinää... Tästä sain kimmokkeen vihdoin tilata etupihan perennapenkkiä varten kukat. Pääsisipä jo kaivuuhommiin :)

4 kommenttia:

  1. Minäkin istutin eilen muutaman raparperin alun. En keksinyt oikein hyvää paikkaa, joten laitoin sen väliaikaisesti istutuslaatikkoon. Jää nähtäväksi, kuinka se siinä viihtyy..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Imeisesti ne ovat aika helppoja kasveja. Kivasti alkanut varsia nousta, ainakin piirakan verran :)

      Poista
  2. Mukavia pihahommia siellä! Kivaa tätä viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhahommat on kyllä oivaa terapiaa!

      Poista