perjantai 3. tammikuuta 2014

Kiikun paikka


Joulu lähti nurkista eilen viimeistäkin koristetta myöten, joten innostuin nyt miettimään meidän olohuoneen ilmettä vähän enemmänkin, kun se on viime aikoina ollut vaan paikka johon tulee lisää tavaraa, mutta mitään ei olla hävitetty uuden tieltä. Siispä alkoi aikalailla jo ahdistamaan, koska pidän tilantunteesta, ja avaruudesta vaikkakin haluan että koti on kotoisa ja lämminhenkinen. Meidän "työpöytä" kun löysi uuden kodin vauvan huoneesta, niin ainakin vähän helpotti. Halusin ehdottomasti keinutuolin vauva-ajalle, ja olen aina muutenkin tykännyt niistä. Etsin niitä aikani, kunnes kälyni tarjosi heidän tuoliaan meille sijotukseen, koska se ei heille mahtunut. Nyt taitaa vaan käydä niin että olen niin ihastunut tuohon kiikkuun, että löytyyköhän toista yhtä kivaa kun tulee aika siitä luopua. Se on paitsi kaunis sekä hyvä istua. 




Seuraavaksi ajattelin uudistaa hieman valokuva hyllyä. Sinne on kerätty kummilasten kuvia ja vähän sitä sun tätä. Pidän enemmän perhealbumeihin napatuista kivoista otoksista, kun jäyhistä koulukuvista ja muotokuvista, joten olen kerännyt niistä suosikkejani, ja ajattelin tilata niitä mustavalkoisina kehyksiin. 

6 kommenttia:

  1. Sinulla on kiva blogi, liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ja lämpimästi tervetuloa Elina!

      Poista
  2. Kaunista:)
    En ole ikinä välittänyt keinutuolista, mutta tuo keinutuoli mustana on todella hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta keinu on omastakin mielestä se paras. Vaikka on niin perinteinen huonekalu, näyttää se todella makeelta.

      Poista
  3. Ihana kiikku - olen kateellinen. Vielä minäkin jostain löydän tuollaisen aarteen. Anoppi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin itken varmasti kun tuosta joutuu luopumaan.. No toivottavasti ei ihan heti!

      Poista