sunnuntai 12. elokuuta 2012

Lomasta pian muisto vain..

Tulipas pitkä bloggaustauko. Loma meni niin äkkiä, etten edes ole muistanut koko asiaa. Rehellisyyden nimissä, olen ollut kotona vain vajaan viikon koko loman aikana, joten ne ajat olen hoitanut pihaa, pyykännyt sekä pakannut taas uutta reissua varten. 
En lähde tarkemmin erittelemään mitä kaikkea touhusin loman aikana. Niin paljon mahtui matkan varrelle. Mutta laitan pienen kuvasarjan, tallennetuista hetkistä loman ajalta.


Käytiin siskon kanssa katsomassa asuntomessut. Täytyy myöntää että olin pettynyt. Kaikki talot olivat enemmän tai vähemmän toistensa kopioita, ja mitään uutta en löytänyt. Ainoa talo mikä hieman säväytti oli Villa Vuorela, kohde nro 15. Sekin ainoastaan ihanien mattojen ansiosta. Tällaista olen haaveillut meidän olohuoneeseen. Ovat vaan niin hirveän hintaisia, että on jäänyt hankkimatta. 

 Ratinan stadion, juuri ennen konsertin alkua. Pääesiintyjä Red Hot Chili Peppers. Oli erittäin mukavaa ja hyvä keikka. Ainoa miinus etteivät soittaneet Snowta.


Ennen keikkaa tein porukalle ison padallisen, lempeän tulista Chili con carnea.


Sitten mökille kokkailemaan.

Tein anopille lahjaksi kranssin mökin seinälle.

Keiteleen tyrskyissä taisteleva kaunokainen.


Mökin lenkkipolun varresta löytyi aarre.


Irwin kaipaa kalastajia takaisin.


Muutama kuva vielä mökin rannasta. 
Kun järvi on tyyni ja taivas selkeä, on auringonlaskun aika taianomainen.






Huomenna alkaakin arkinen aherrus. Tämä viikonloppu ollaan aherrettu puutarhan kimpussa, joten seuraava postaus taitaakin olla oman pihan puolelta. 

Se onkin taas kynttilöiden aika. Ihanaa alkavaa syksyä kaikille! 

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja tunnelmia!
    Niin se arki taas alkaa. Asuntomessuista aivan samaa mieltä kuin sinä, kaikki olivat toistensa kopioita, kun olit muutaman kiertänyt, et enää erottanut niitä toisistaan. Pettymys.
    Hyvää alkavaa duunia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia.. Kyllä se arki taas lähti rullaamaan tuttuun tapaansa :)

      Poista