keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Talvesta selvinnyt



Vihreällä linjalla jatketaan. Maaliskuussa on aika kurkata kellariin, ja jännätä mitkä talvehtimassa olleista kukista ovat vielä hengissä. Olen aikaisemmin talvehdittanut Pelargoniani mutta nyt ne olivat kuivahtaneet. Taisi olla oma moka, kun en siirtänyt juurakoita muovipusseihin. Lämmin talvi teki tehtävänsä, ja mullat olivat kuivuneet saviruukuissa. Sinkkiämpärissä ollut puutarha Hortensia taas oli selvinnyt. Ihme ja kumma... Saa nähdä alkaako tuosta kasvaa, saatika kukkimaan. Kesää odotellessa!





Olen yrittänyt suunnitella terassimme eteen perennapenkkiä, jota pitäisi alkaa laittamaan toukokuussa. Mutta onpa se vaikeeta. Nättejä kasveja on paljon, mutta se että löytää juuri siihen paikkaan sopivat. Ajattelin olla rohkea ja kokeilla ruusuja. Saa nähdä onnistunko pitää ne hengissä.

2 kommenttia:

  1. Suomen luont on ankara ja harmillista juuri tuo talvehtimisen kannalta. Olen haaveillut löytäväni talvenkestävää murattia, mutta meidän leveysasteillamme se taitaa jäädä haaveeksi. Keski-Euroopan ilmasto on paljon armollisempi kasveille. Pian alkaisi olla aika meilläkin käydä takistamassa talven tuhoja. Vähäluminen talvi on varmaan ollut vielä huonompi kasveille.

    -Paula

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin haaveilen oliivipuista (sellaisista isoista), mutta niille ei löydy talveksi paikkaa. Nämä neljä vuodenaikaa ovat ihania, mutta kasvien kannalta talvi on harmillinen.

      Poista