lauantai 15. maaliskuuta 2014

Mattoa metsästämässä


Kevät on ihanaa aikaa. Mutta pienen miinuksen tekee joka keväinen koiran karvanlähtö. Itsehän olemme toki tuollaisen jättirodun valinneet, mutta silti... Luulisi että kun hankkii lyhytkarvaisen koiran, niin ei lattialle kerääntyisi muovipussillista aluskarvaa joka päivä. Meillä oli talven yli nukkamatto, joka oli mukavan pehmoinen jalan alla, mutta pidemmän päälle keräsi niin paljon koirankarvaa ettei niitä saanut enää mitenkään pois. Ikinä en siihen älyttömästi muutenkaan ihastunut, mutta koska ison koiran kanssa ei voi aina hankkia sellaista kun toivoisi. Toisen haasteen tekee nyt vauva. Vielähän se ei matolla oleskele, mutta sitten kun aika tulee ja hän haluaa alkaa ryömimään, tai konttaamaan, niin pitäisi maton olla siihenkin soveltuva. Pitkään hankintalistalla ollut Ikean Tårnby matti jää siis hankkimatta.



Askosta hankittiin väliaikaisesti koiran kestävä matto. Pitempiaikainen matto on edelleen etsinnässä. Silti olen ihan tyytyväinen hankintaan, sillä se tuo mielestäni vähän säärmää muuten niin vaaleaan sisustukseen. Vielä pitäisi päättää millä värillä saisi vähän kevättä sisustukseen, tyynyjen muodossa. Hirveästi houkuttelisi pieninä ripauksina vihreä ja keltainen.

Kuva: Designers Guild


4 kommenttia:

  1. Matto sopii kokonaisuuteen hyvin!
    Kaunis on tuo sohvapöytänne, tykkään kybällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja sohvapöytä oli aikoinaan sellainen löytö kirpputorilta, ettei sitä voinut ohittaa.

      Poista
  2. Lime olisi kiva noihin väreihin, vähän itseäkin se kiinnostaa vaikka en muuten vihreästä kovasti pidäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ajattelin enemmän ruohon vihreää. Lime menee tälle väriallergikolle ihan yli hilseen :)

      Poista