maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kärsivällisyys palkitaan


En todellakaan pidä itseäni minkäänlaisena viherpeukalona, mutta on minulla hetkeni. Saan mukavasti satoa kesäisin pienistä viljelylaatikoistani, ja saan Orkideani kukkimaan säännöllisesti. On minulla myös epäonnea. Olen parina vuonna saanut Pelargoniat talvehtimaan hyvin kellarissamme, mutta tänä vuonna ilmeisestikin lämmin talvi on pitänyt kellarin liian lämpimänä, ja ne olivat päässeet kuivahtamaan, vaikka kastelin niitä saman verran kuin aikaisemmin. Ainoa mikä näytti selvinneen oli puutarha Hortensia, mikä ilahduttaa, koska siltä odotin vähiten.

Mutta iloinen olen myöskin tästä muratista, jota olen jaksanut kasvattaa pitkään pienen pienestä alusta, jonka nappasin talteen jouluistutuksesta. Tästä voit kurkata mistä lähdettiin liikkeelle.


Aurinkoista viikonalkua kaikille!

6 kommenttia:

  1. Oi, muratista on tullut hieno!! Multa ei ikinä onnistuisi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin tykkään kovasti. Ja sillä olenkin niin ylpeä, sillä pitkäjänteisyys ei yleensä ole vahvin luonteenpiirteeni :)

      Poista
  2. Hatunnosto sulle! Mun käsiin olisi luultavasti menehtynyt... Mutta täytyy kyllä kehua, että ikeasta n. kuukausi sitten ostettu hortensia on edelleen hengissä! \o/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin ainoastaan yksi hortensia selvinnyt (jopa talven yli).

      Poista
  3. Minäkään en ole mikään viherpeukalo, sisäkukat onnistun tappamaan... Ja murattia en ole onnistunut koskaan sisällä pitämään hengissä, mutta ulkoterassilla ne taas viihtyvät ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti salaisuus on tasainen hoitamattomuus. Olenkohan kerran vaan vaihtanut mullat, muuten vaan kastellut kun alkaa näyttää nuupahtaneelta :D

      Poista