sunnuntai 8. joulukuuta 2013

2. adventti

Tämä viikonloppu on ollut täynnä juhlallisuuksia. Torstaina vietimme työpaikan pikkujouluja. Kävimme Jyväskylän kaupunginteatterissa katsomassa Koukussa-näytelmä ja sen jälkeen menimme syömään hyvin, italialaiseen Trattoria ravintolaan. 


Perjantaina vietimme kotona itsenäisyyspäivää siskoni ja hänen miehensä kanssa. Mukana oli myös heidän pienen pieni poikavauva. Söimme hyvin, saunottiin ja rentouduttiin. Illalliseen olin kuitenkin panostanut, ja rakensin menun Suomi-hengessä. Alkuun oli poro-ruisnappi alkupaloja, pääruoaksi siikaa, puikulaperuna muussia, hunajaisia uunikasviksia ja kuohuviinikastiketta. Jälkiruokana aina varma juustoleipä ja lakkahillo. Ohjeen laitan alkupaloista sillä ne olivat erittäin hyviä, ja sopivat hyvin vaikka glögin seuraksi.


PORO ALKUPALAT 20-25kpl

200G ruohosipuli tuorejuustoa
100g poron kylmäsavupaistia
½ punainen paprika
ruohosipulia silputtuna
ruisnappeja

Kuutioi poro ja sekoita notkistetun tuorejuuston joukkoon. Leikkaa paprika pieneksi silpuksi ja sekoita paprika- ja ruohosipulisilppu myös joukkoon. Pyörittele ruisnapeille täytettä 2 lusikan välissä, ja tiputtele lopuksi päälle ruohosipulia koristeeksi. 

Oravallekin maistui herkut lintulaudan juuresta..

Tänään onkin 2 adventti, jota ei kunnioiteta muuten kun sytyttämällä toinen kynttilä. 
Sillä lepo on nyt tervetullutta. Ehkä syön muutaman Fazerin suklaakonvehdin, mutta muuten on herkut herkuteltu tämän viikonlopun osalta. 

2 kommenttia:

  1. Kylläpäs täältä löytyikin tunnelmallinen ja kiva blogi. Selasin koko blogin läpi :) Ihania juttuja ja hieno koti teillä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kylläpä lämmittää mieltä :)

      Poista