sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Grillijuhlat



Koko kevät oli niin hektistä aikaa, ettei jäänyt aikaa tavata ystäviä lähellekään tarpeeksi. Sen vuoksi päätin järjestää tytöille grillijuhlat alkavan kesän kunniaksi. Ollaan saatu terassi myös siihen kuntoon, että siinä on nyt mukava viettää iltaa. Enää kaiteet ovat viimeistelemättä. Alkuillasta lämmitettiin pihasauna, ja myöhemmin herkuteltiin oikein kunnolla. 



Pöytäryhmän alle laitoin ulkokäyttöön soveltuvan maton ja pöydälle hankin töistä ihanat paperinarutabletit.



Tervetuliais toivotuksena tarjosin täytettyjä mascarpone mansikoita ja kesäistä sangriaa.





Ruokana saimme nauttia couscous salaattia, vihersalaattia, chorisoa, kanavartaita ja chili-basilika jogurttikastiketta. Jälkkäriksi nautittiin Ginoa, joka hävisi niin nopeasti, ettei ehtinyt edes kuvattavaksi :)

Tässä reseptit erittäin maistuviin grilliruokiin!
Ohjeet 10 hengelle



Couscous salaatti

500 g couscous suurimoita
2 rkl sitruunamehua
1 dl oliiviöljyä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 rkl balsamicoa


3 paprikaa (eri värisiä)
5 tomaattia
1 valkosipulinkynsi
1 chili (siemenet poistettuna)
nippu kevätsipulia

Keitä reilusti vettä, ja kaada kulhoon couscous suurimoiden päälle. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään. Irrottele suurimot toisistaan haarukan avulla, ja lisää samalla kastiketta vähissä erin.
Halkaise paprikat ja poista siemenet. Paahda uunissa 275 asteessa  grillivastuksen alla. Anna kuoren mustua kunnolla. Kun kuori on kunnolla paahtunut, ota uunista ja laita kuumat paprikat tiiviiseen kannelliseen astiaan. Anna jäähtyä.

Irroita jäähtyneestä paprikasta kuoret ja kuutioi. Paloittele myös tomaatit. Leikkaa kevätsipuleista vihreät varret ja paloittele. Leikkaa valkosipuli ja chili erittäin pieneksi silpuksi. Lisää ainekset suurimoiden joukkoon, ja lisää tarvittaessa suolaa & pippuria. 
Anna maustua vähintään 1 tunti.





Vihersalaatti

1 ruukku Järvikylän Pehtoorin salaattia
1 ruukku Järvikylän Punaista salanovaa
1 laatikko baby leaf salaattisekoitusta
3 avokadoa
1 kurkku
2 omenaa
1 dl pinjansiemeniä 
1 rkl sitruunamehua
Oliiviöljyä
Vaaleata balsamico siirappia
suolaa
mustapippuria


Revi salaatit kulhoon ja lisää oliiviöljyä ja balsamicosiirappia. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita. 
Paloittele avocadot ja pirskoittele päälle sitruunamehua tummumisen välttämiseksi. Paloittele kurkku & omena ja lisää joukkoon. Paahda pinjansiemeniä pannulla, anna jäähtyä ja lisää.
Sekoita lopuksi ainekset hyvin keskenään. 




Kanavartaat & chermoula marinadi

Broilerin filee pihvejä (1/hlö)
varrastikkuja

marinadi:
3 valkosipulinkynttä
2 sitruunan raastettu kuori
2 rkl öliiviöljyä
2 rkl hunajaa
1½ rkl jauhettua kuminaa
1½ rkl paprikajauhetta

Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Raasta sitruunankuoret. Sekoita kaikki ainekset keskenään. 

Paloittele kanafileet ja laita pussiin tai kannelliseen astiaan. Kaada päälle marinadi ja anna maustua vähintään 2h.

Laita kananpalat liotettuihin varrastikkuihin ja grillaa käännellen, kunnes liha on kypsää. 




Chili- basilika jogurttikastike

5 dl turkkilaista jogurttia
2 punaista chiliä
1 dl tuoretta basilikaa
2 rkl sitruunamehua
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria

Poista chilistä siemenet ja hienonna. Hienonna myös basilika. Sekoita jogurtin joukkoon, mausta ja maista.



Oli ihana ilta!! Kiitos kaikille mukanaolijoille!









3 kommenttia:

  1. Kyllä meillä oli ihan hurjan kivaa!! Kiitos seurasta!!

    VastaaPoista
  2. Otan vinkin visusti talteen, meillä on parin viikon päästä tulossa bileet, suvun kasaantuminen. Hyvä syy hajallaan olevan sisarusparvemme ja heidän perheiden meille kokoontumiseen on kummityttöni ammattiin valmistuminen. Kiitos vinkeistä, kuulostavat hyviltä <3

    Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tekivät tarjottavat kauppansa, ja itsekin tykkäsin kaikesta kovasti. Kiva jos on apua menun mietinnässä!

      Poista