tiistai 14. helmikuuta 2012

Happy Valentine's day!


Oikein hyvää ystävänpäivää kaikille. Tämä päivä meni töissä ahertaessa, mutta oli kuitenkin oikein mukava päivä. Olen niitä ihmisiä jotka intoilee kaikista pienistäkin juhlapäivistä- ja pyhistä. Järjestän myös juhlia pienimmänkin tekosyyn varjolla. Miksipä ei. Arki on kuitenkin aika tasaista puurtamista, joten tykkään piristää omaa ja muiden mieltä pienillä jutuilla. Työpäivä alkoi tänään klo 10 ja päättyi klo 19, joten mitään ihmeellistä ei tänään jaksanut värkätä. Mutta koska ystävänpäivä on myös Suomessa alkanut muistuttaa enemmän ja enemmän jenkkien vöyhötystä, niin päätin valmistaa meille aamupalan Amerikan tyyliin. Joten aamupalana kevyesti; Amerikkalaisia pannukakkuja ja rapeaksi paistettua pekonia. Jotta ei olisi mennyt ihan överiksi, niin kyytipoikana oli vaahterasiirapin lisäksi pensasmustikoita ja Cantaloupe melonia.



AMERIKKALAISET PANNUKAKUT

Selasin aika monia pannukakkujen ohjeita, koska halusin että ne eroaisivat selkeästi meidän perinteisitä letuista. Parhaan ohjeen löysin mielestäni Olivian reseptiarkistosta, pannukakkujen teko onnistui ensi yrittämällä ja ne olivat todella hyviä. Suosittelen lämpimästi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti