sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Remppa vs. Rentoutuminen


Onneksi tänään ehtii tehdä molempia. Aamusta suunnattiin kälyni kanssa käymään Laukaan Puustellin työkylän joulumarkkinoilla. Heidän lasten iloksi se reissu pääasiassa tehtiin, mutta olihan se kiva saada ripaus joulutunnelmaa itsekin, kun kotiin sitä en ole vielä ehtinyt tuomaan. 
Ajattelin panostaa ensi viikonloppuun. Silloin on enemmän aikaa ja ensimmäinen adventti, 
jolloin perinteisesti ollaankin vasta joulu tuotu taloon. 


Sain veljeltäni tuliaisiksi vähän aikaa sitten kaksi aivan ihastuttavaa Riviera Maisonin kynttilää. Pinta on todella hienosti neulosta muistuttavaa, ja värikin juuri passeli. Toisen olen jo polttanut, mutta tänään voisin sytyttää myös toisen ja mennä sohvalle laiskottelemaan, sillä...



Olen eilen ja tänään ollut monta tuntia vierashuoneen kimpussa, joka vihdoin ja viimein rempataan ja laitetaan kokonaan uuteen uskoon. Maalisuti on heilunut ahkeraan, ja J jatkaa tapetoinnin parissa heti alkuviikolla. Lopputuloksen esittelen sitten kunhan koko projekti on viimeistä silausta myöten valmis.
Kuvissa siis vielä huone "vanhassa asussaan"





lauantai 9. marraskuuta 2013

Lintubongailua




Tässä yksi syy lisää miksi tykkään asua kaupungin ulkopuolella. Ikkunasta on niin hauska seurata ympärillä asustelevia eläimiä. Vaikka asumme taajamassa, on täällä yllättävän paljon eläinkunnan asukkeja.

Varpuset herkuttelevat rauhassa suurissa laumoissa.

Aloitin pikkulintujen talviruokinnan kun muutettiin tähän taloon 3 vuotta sitten. Löysin varastosta vanhan syöttöautomaatin, jonka ripustin pihamme pihlajaan. Puinen automaatti oli kuitenkin todella epäkäytännöllinen, joten viime talveksi hankin uuden, jonka ripustin samaan paikkaan. Ihmettelin kun linnut lopettivat yhtäkkiä laudalla käymisen. Mietin jo että onko syy siemenissä, vai onko naapurilla maistuvammat eväät.

Taliatiaiset käyvät nappaamassa jyvän, ja painelevat pensaiden suojaan syömään.

J hoksasi kuitenkin syyn kun asiaa hänelle ihmettelin. Uudessa automaatissa on pleksistä tehdyt ikkunat, jotka välkähtelivät kun talo heilui tuulessa. Raukat eivät uskalteneet siihen istahtaa. Siispä pyysin J:tä poraamaan laudan kiinni heinäseipään päähän, ja avot; nyt on kuhinaa ruuhkaksi asti. Samalla saimme sen ihan keittiön ikkunan alle, josta on mukava niitä seurailla kahvikupposen ääreltä.

Hömötiainen alias Möhötiainen on uusi tuttavuus, jota ei aikaisempina vuosina ole näkynyt.

Lajikunta on ollut kirjavaa. Kävi siinä eräs päivä jopa palokärki, mutta harmikseni oli kamera sen verran kaukana, ettei kuvaa ehtinyt räpätä.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Lämpöä makuuhuoneeseen



Niinkuin arvelinkin käyvän, kyllästyin nyt lopullisesti meidän makuuhuoneen siniseen seinään. Se on ollut kyllä hyvä väri, mutta koska en ole väri-ihmisiä, niin tiesin jo maalatessani sen siniseksi, että se alkaa jossakin vaiheessa tökkimään. Siispä se vaihtui harmaan-ruskeaan sävyyn, joka on mielestäni huomattavasti lämpimämpi tunnelmaltaan. Se on erittäin tervetullut muutos näin talvea vasten. 



Samalla vaihdoin vierashuoneesta tänne pellavanväriset verhot, ja siihen sopivan peitteen vuoteen jalkopäätyyn. Ruusutyynyt hankin jo keväällä töistä, ja nyt ne vasta tuntuvat sopivilta huoneen tunnelmaan. Kaunis kranssi on uusin hankinta, jota en vaan voinut vastustaa. 



Nyt tuntuu että kaikki sävyt natsaavat paremmin yhteen kuin aikaisemmin, 
ja olen oikein tyytyväinen lopputulokseen.