torstai 31. toukokuuta 2012

Surf n Turf


Oltiin J:n kanssa viiden päivän minilomalla. Neljä päivää vietettiin mökillä, ja viidenneksi päiväksi suunnattiin maalle. Ilmat olivat kyllä aluksi ainakin aivan mahtavat, kunnes kylmeni kunnolla. Ensimmäinen päivä oli jo kunnolla kesäinen ja Irwin ottikin lämmöstä ja järvestä kaiken ilon irti.


Vesi on nyt ennätyskorkealla, ja laituri on jopa vedenpinnan alapuolella osittain. Uimaan mennessä ei tarvinnut kyllä pitkälle kahlailla. Niin tuli tosiaan talvirurkkikin jo heitettyä. Ei ollut todellakaan pitkiä pyrähdyksiä.



Illalla grillasin meille maittavat pihvit lisukkeineen. Saimme siis syötäväksi Entrecotea chilimaustevoin, ja chorison kera. Ohje löytyi Ruokalan sivuilta, ja sen voit käydä kurkkaamassa täältä. Ruokajuomana yksi minun suosikki punaviineistä. On todella hyvää, kun malttaa vaan dekantoida sitä tunnin verran ennen nauttimista.

GRILLATTU ENTRECOTE, CHORISOA JA KASVISVARTAITA
CHILIVOIN KERA







Verkot käytiin laskemassa vesille parina päivänä. Mukaan kalalle lähti appivanhempien ajokoira Ella joka oli meidän mukana myös.





Saalis oli ihan mahtava. Puolitoista kiloiset kuhat saatiin molempina päivinä, ja reilunkokoisia ahvenia kymmenkunta. Ahvenet J pisti savustumaan, mutta kuhan paistoin pannulla reilussa voissa, ja mausteeksi vain pikkuisen suolaa ja pippuria. Turkkilaisesta jogurtista ja kevätsipulista tein lisäksi raikkaan kastikkeen.
Todellista lähiruokaa, paitsi että uudet perunat ovat kyllä naapurimaasta.


J taittoi meille viimeisen illan kunniaksi vastan. Lehdet olivat vaan vielä sen verran hentoiset, ettei meinanneet kestää menossa mukana. Tuoksu oli niin ihana.
 
Paljon, paljon lisää kuvia olisi vielä jaettavana, mutta pidän tämän nyt kohtuudessa kuitenkin. Nyt jaksaa taas painaa arjessa, kun on saanut pienen hengähdystauon. Se olisi toukokuukin sitten lopussa. Mihin tämä kuukausi on oikein karannut? Kesäkuussa aion saada paljon enemmän aikaan kotona. Se on lupaus itselleni! Seuraavan postauksen ajattelin tehdä maalta, jossa pieni varsatyttönen on jo kovasti kasvanut. Nimenkin hän on saanut. Missy Chip. Eli kavereiden kesken Missi :)

lauantai 26. toukokuuta 2012

Kesä ja kärpäset


Vihdoin se on täällä.... KESÄ! Ajattelen aina että pidän yhtä paljon kaikista vuodenajoista, mutta se ei taida pitää ihan täysin paikkansa. Kesä on vaan niin ihana kaikkine tuoksuineen ja väreineen. Onhan se sitten taas tunnelmallista kun kesän jälkeen syksy saapuu sateisine iltoineen, jolloin saa pukea villasukat ja poltella kynttilöitä. Mutta nyt on värien ja tuoksujen aika. Tuomen ja kielon tuoksut saavat minut aina yhtä hurmoituneeksi, samoin vasta leikattu ruoho.


Ajotien aukkoa sulostuttavat hempeät orvokit, äidiltäni saamassa potassa. Potta on ruotsin-mummoni peruja.


Lumihiutaleet pääsivät tallin seinustaa kaunistamaan. Kauniit valurautaset seinäamppelit löysin viime kesänä Kodin Ykköseltä.

Vielä toivoisin isoa Hortensiaa kesäkalusteryhmän pöydälle. Ruusujakin ajattelin J:n vastusteluista huolimatta istuttaa penkkiin, kunhan saadaan tälle kesälle suunniteltu terassin rakennusurakka valmiiksi.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Toivoton toukokuu!


En ole ehtinyt tässä kuussa mitään. Työt ovat vieneet tämän kuukauden ihan tyystin. Väsymys alkoi jo painaa, ja kotiin tultua tuntui että kaikki vaan repsahtaa, koska ei yksinkertaisesti ole ehtinyt mitään. Puhumattakaan blogin päivittämisestä. Pari todella ärsyttävää vastoinkäymistä on tullut kodin ja pihan saralla.
Meidän hieno vanha naulakko tuli yksi päivä seinältä alas oikein ryminällä. Okei... mitä voi odottaa kun kiinnittää vanhan rautanaulakon kipsilevyseinään, ja tankkaa sen täyteen takkeja. Ei auttanut vaikka oli proppaukset vimpan päälle.Siihen täytyy siis alkaa miettiä jotain muuta vaihtoehtoa. Haaveilen samalla kuistin tapetoimisesta. Ecolla on niiiin ihania uusia tapettimallistoja, jotka houkuttelevat kovasti.

Toinen mikä vetää mielen matalaksi on meidän viime kesänä kylvämä nurmikko. Jäänpolte on tuhonnut PUOLET meidän etupihan nurmikosta. Menee siis kylvöhommiksi viikonloppuna. En tiedä minkälaiset aitaviritykset pitää vetää ettei Irwin tallaa sitä sen jälkeen. Itse asiassa, siinä taitaa sama tyyppi tassutella kuvassa, joka on sen aiheuttanutkin.

 Mutta iloisimpiin aiheisiin.. Sain tänä aamuna kylvettyä yrtit viljelylaatikkoon. Se huojentaa jo mieltä kovasti, että tietää joidenkin asioiden sentään edistyvän.Ja mikä olisikaan parempaa terapiaa, kun puutarhassa touhuaminen?

Pieni apulainen häärii myös niin mielellään mukana. Viime kesästä oli hienosti talvehtinut kähäräpersilja ja salvia. Salviaa ostin kyllä myös lisää, koska se on niin mahtavan hyvää. Mutta persiljaa hankin sitten silolehtisenä versiona lisäksi.


Lisäksi laatikkoon joutui vihersipulia, pinaattia ja korianteria. Takana olevaan laatikkoon tulee erilaisia salaattilajikkeita, kunhan saan haettua lisää multaa ja suodatinkangasta. Timjamia kokeilin myös kylvää suoraan ulos. Se kokeilu tapahtuu erillisessä isossa ruukussa.


Löysin saunan takaa tällaisen, joka näyttää mielestäni erittäin paljon joltakin kukalta jota en vaan saa mieleeni. Särkynyt sydän se ei taida olla, mutta jokin vastaava. Ehdotuksia otetaan vastaan :)
Istutin sen vanhaan grilliin, jossa viime kesänä kasvoi päivänkakkaroita. Saa nähdä viihtyykö.

Ihanaa kun alkaa vihdoin palailemaan elävien kirjoihin, joten nähdään taas pian!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Pihan pieniä ihmeitä

Olin taas tämän viikon työreissussa, ja palailin viikonlopuksi käymään kotona. Maanantaina olisi lähtö taas, mutta onneksi viimeiselle reissulle tänä keväänä. Ainakaan vielä ei ole tiedossa uusia. Ilmat on olleet taas tosi masentavia ja harmaita, mutta onneksi joitain mukavia yllätyksiä odotti kun tutkiskelin pihamaata aamusella.

Pioni alkaa työntää uusia alkuja maasta, mikä tekee minusta erittäin onnellisen "puutarhurin", koska enhän minä puutarhan hoidosta mitään tiedä, ja välillä meneekin kantapään kautta oppien uutta. Olin jo varma ettei se viihdy paikassa, johon sen taimen viime kesänä istutin. Kesällä sitten vaan jännäämään alkaako kukkimaan. 


Pikkuruiset vadelmantaimet, jotka sain viime kesänä anopilta, ovat myös alkaneet vihertämään. 
Satoa tuskin tänä kesänä vielä saadaan, mutta elossa ovat ainakin. :)


Päivänlilja nousee myös maasta niin terhakkaana.



Narsissit kukkivat myös jo. Pääsiäiseksi ei ihan kukkia saada näillä leveyksillä, mutta onhan niistä iloa muulloinkin.


Pelargonit ovat myös kasvaneet valtavasti. Luin että niitä pitäisi lannoittaa paljon, joten nyt täytyy pikaisesti hakea ressukoille lannoitetta, jotta jaksavat kukkia. Runkoruusun talvehtiminen ei mennyt ihan yhtä hyvällä menestyksellä. Se alkoi jo työntää uutta vihreätä silmua, kunnes yhtäkkiä kuolla kupsahti. En oikein tiedä missä meni vikaan. Mutta olisinkin ollut ihmeissäni, jos olisin saanut kaikki säilymään talven yli hengissä. 

Nyt valmistumaan iltaa varten. Saan rakkaan ystävän Tampereelta kylään, ja illalla olisi ohjelmassa hieman laatuaikaa ja ilonpitoa tyttöporukalla. Ensi viikolla palailen taas, kunhan on työreissut reissattu. 

Siihen asti heippa!!

lauantai 5. toukokuuta 2012

Vierashuone


Meidän vierashuone, joka on samalla J:n ja siskonpoikieni "peliluola". Tämä on huone joka ei ole ikinä valmistunut. Se on aina vaiheessa. Kun muutettiin, niin huoneeseen laitettiin itämaistyyliset mustan lipaston, ja arkun. Hausin niistä kuitenkin eroon, koska mielestäni ne eivät sopineet tänne ja uusia kalusteita ei ole vielä löytynyt tilalle. Huone on sen verran pieni, ettei kovin suuria kalusteita voi edes hankkia. Haluaisin löytää jonkun vanhan puunvärisen kaapin tai vitriinin, jonne saisi pyyhkeet ja liinavaatteet. Kaappitilaa meillä on nimittäin aivan liian vähän. Sopivaa ei ole vielä sattunut kohdalle.
Sohvasänky on ostettu töistä. Se toimii varavuoteena loistavasti, ja siinä ollaan itsekkin nukuttu. J:n mielestä siinä ei ole hyvä pelata, mutta se jää kyllä toissijaiseksi  :)
Lamppu on jälleen roskiskohtalolta pelastettu. Runko vaati tuunausta, mutta muuten toimii.

Lipasto on mummoni peruja. Ei mikään arvokaluste; paitsi minulle. Ajattelin kyllä maalata sen. Väriä en ole vielä päättänyt. Todennäköisesti valkoinen, mutta olen odottanut että sattuu kohdalle oikeat vetimet, joista saisin inspiraation. Pelargoneille tein ikkunan eteen väliaikaisen virityksen. Olen myös miettinyt ikkunalautojen laittamaista, mutta tänä keväänä mennään tällä.

 
Huoneesta menee entinen ovi makuuhuoneeseen. Se jää tällä hetkellä kaapiston taakse piiloon makkarin puolella. Toinen ovi vie vintille. Tälle seinustalle olen juuri etsinyt sitä sopivaa kaappia. Ei ole helppoa!

Sateesta huolimatta mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

tiistai 1. toukokuuta 2012

Hyvää vappua!


Vappu on jo oikeastaan ohi, mutta vielä ehtii toivotella kaikille hyvät vaput. Oikeastaan olen enemmän innoissani siitä, että vihdoinkin on toukokuu ja kunnolla kevät. Vappuaatto meillä meni juhlistaessa J:n serkun vihkiäisiä mökillä Kangasalalla. Päästiin tänään ajoissa kotiin, joten jäi vielä mukavasti aikaa rapsutella pihaa ja muutenkin siistiä paikkoja, kun lumet ovat vihdoin kaikki lähteneet. Olen myös myöhässä siman suhteen. Pulloissa se on ollut jo jonkin aikaa, mutta rusinat ovat nousseet vasta puoleen väliin. Aina sytyttää hiukan myöhään. Siksi suosinkin herkkuja jotka valmistuvat sillä sekunnilla, kun päätän niitä valmistaa. Mutta maistuuhan se sima vapun jälkeenkin. Siman pullotin lahjaksi saamiini olutpulloihin, joista liuotin etiketit pois, ja maalasin puunvärisen korin. Kiva siitä tuli, ja varmasti pulloihin eksyy muutakin kunhan sima on tuhottu.


 Huomenna pitäisi taas lähteä reissuun muutamaksi päiväksi. Onneksi suuntana on Vaasa. Se on jotenkin niin ihastuttava pieni kaupunki. Seuraavaan kertaan, heippa!