torstai 29. joulukuuta 2011

Oma koti kullan kallis!

Tässä tämä meidän pieni, mutta niin rakas kotimme. Jälkijunassa hieman fiiliksiä joulusta.











Tästä se alkaa

Olen pitkään miettinyt blogin aloittamista, koska tykkään niin kovasti lukea ja tutkia muiden blogeja. Olen myös nuorempana pitänyt ahkerasti päiväkirjaa, ja valokuvannut, joten tämän myötä voi niitä molempia jatkaa tavallaan. Olen käyttänyt Facebookia, ja jakanut välillä siellä kuviani, mutta hieman häiritsee se, ettei kaverini siellä voi itse valita, haluavatko ne nähdä niitä vai ei. Täällä jokaisella on itse vapaus valita, lukevatko tätä vai ei :)

Kerronpa tähän alkuun hieman itsestäni. Muutimme mieheni kanssa ensimäiseen "oikeaan" kotiimme noin vuosi sitten. Olen nauttinut joka hetkestä tässä vanhassa rintamamiestalossa. Mukaan muutti viime kesänä Broholmerin pentu Irwin, joka on nyt reilu 50 kiloinen jässikkä. Isän luona maalla on meidän heppa, josta varmasti kerron myös lisää jossain vaiheessa.

Ajattelin jakaa täällä kuvia kotimme isommista ja pienemmistä muutoksista, sekä otteita innokkaan sisustajan tuunauksista ja oivalluksista. Ruoka ja ruoanlaitto on myös erittäin lähellä sydäntäni, joten niistäkin riittää varmasti jakamista. Odotan kevättä pelonsekaisin tuntein, koska puutarhanhoitoon opettelen vasta, ja oppia saa varmasti paljon kantapään kautta.

Mukana tai et, tästä se sitten lähtee!